Yritystiimi: Yhdessä vahvempi

Hyödynnä yhteistyön voima liiketoimintasi kehittämisessä ja kansainvälistymisessä

Erityisesti alkumetreillä olevat yritykset ponnistelevat käytännössä omin voimin kehittäessään liiketoimintaa tai esimerkiksi pyrkiessään kansainvälistymään. Tyypillistä on, että yritykset tekevät keskenään lähes identtisiä toimenpiteitä ja ratkaisevat samoja ongelmia.

Yritystiimi on muutaman, esimerkiksi neljän yrityksen, omatoimisesti koottu yhteenliittymä, eräänlainen miniekosysteemi, joka toimii yhdessä ja pyrkii luomaan parempaa kyvykkyyttä jakamalla ja saamalla resursseja toisiltaan, sekä jakamalla riskejä. Yhteenliittymän toiminta perustuu luottamukseen ja siihen lähtökohtaan, että yritykset eivät ole keskenään suoria kilpailijoita.

Mitä Yritystiimi voi tehdä? Tässä muutamia esimerkkejä:

  1. Kansainvälistyminen. Jos liittymä perustuu esimerkiksi siihen, että kunkin yrityksen tavoitteena on avata markkinoita Saksassa samalla alueella, tällöin yhteenliittymä voi esimerkiksi
    • Toteuttaa yhteisiä omatoimisia yritysdelegaatioita kohdealueelle.
    • Avata yhteisen myyntikonttorin ja jakaa tietoa, kontakteja ja käytännön resursseja alueella toimimisesta. (Vaihtoehtona on, että kukin tekee samalla alueella toimintaa yksin.)
    • Yhteiset toimenpiteet lisäävät tehokkuutta ja vähentävät kustannuksia
  2. Yhteishankinnat. Mikäli yritykset tekevät ostoja samoilta toimijoilta, niin yhteisostoilla voidaan saada parempia neuvotteluasemia ja ostoehtoja. Tällaisia voivat olla esimerkiksi raaka-aineet, energia, koneet, tai päivittäistavarat.
  3. Yhteiskäyttö. Mikäli yritykset tarvitsevat samankaltaista teknologiaa, kuten tuotantokoneita, mutta yksittäisen yrityksen käyttö ei nosta käyttöastetta riittävän korkeaksi, tällöin käyttöaste voidaan saada riittävän korkeaksi yhteiskäytöllä.
  4. Yhteismyynti. Mikäli yhteenliittymän palvelut ja tuotteet täydentävät toisiaan, tällöin etua voidaan saavuttaa laajemmalla palvelutarjonnalla ja suuremmilla kaupoilla. Joskus yksi yritys ei pysty vakuuttamaan ostajaa, mutta yhteenliittymä on uskottavampi.
  5. Rahoitus. Yritystiimi avaa rahoitukseen uusia näköaloja. Esimerkiksi:
    • Monet TKI-rahoitusinstrumentit suosivat yritysten yhteistoimintaa. Yhteenliittymien hakemuksilla on suurempi onnistumisen mahdollisuus kuin yksittäisten yritysten hakemuksilla.
    • Joissain tapauksissa enkelisijoittajat tai pääomasijoittajat saattavat olla kiinnostuneempia yhteenliittymän rahoituksesta, kuin yksittäisen yrityksen rahoituksesta, koska onnistumisen mahdollisuus on suurempi. Tämä edellyttää, että yhteenliittymällä on voimakas yhteinen kehitystavoite.
    • Mikäli Yritystiimillä on yhteistyöhön perustuva liiketoimintamalli, voi tämä olla houkutteleva sijoittajille, jotka uskovat yhteistyön voimaan.
    • Yritystiimillä on yhdessä paremmat verkostot rahoittajien tavoittamiseen.
    • Yritystiimissä olevat yritykset voivat tukea toisiaan rahoituksen hankinnassa ja hyödyntää esimerkiksi yritysten välisiä vertaislainoja.
  6. Data & AI. Mikäli yritykset tuottavat dataa, tarjoaa yhteenliittymä mahdollisuuden parempaan datan hyödyntämiseen, jos tällä saralla on mahdollista tehdä yhteistyöä, kuten data-analytiikka ja päätöksenteon tuki. Esimerkiksi asiakastiedon jakaminen voi auttaa kohdentamaan markkinointia tehokkaammin ja parantaa asiakaspalvelua. Voidaan puhua dataekosysteemistä. Tulevaisuudessa, jossa tekoälyn ja oman datan hyödyntäminen muodostuu yhä tärkeämmäksi, Yritystiimin AI-ekosysteemi voi muodostua arvaamattoman suureksi kilpailueduksi.
  7. Oppiminen. Mikäli Yritystiimin toimialoilla tarvitaan samankaltaista uutta osaamista, voidaan liittymä rakentaa oppimistarpeiden ympärille. Yritystiimi voi olla oppiva yhteisö, joka luo kilpailuetua yhdistämällä voimavaroja uuden oppimiseen ja opitun jakamiseen. Yksittäisten koulutusten ja kurssien sijasta voidaan toteuttaa laajempia oppimiskokonaisuuksia, vertaisoppimista, mentorointia ja työpajoja.
  8. Kestävä kehitys ja yhteiskuntavastuu. Yritystiimillä on potentiaalisesti parempi resilienssi kuin yksittäisellä toimijalla. Resursseja jakamalla yhdessä toimimalla se pystyy optimoimaan hankintoja, luomaan enemmän arvoa verkostolleen, sekä ylipäätään toimimaan fiksummin.

Voisiko sinun yrityksesi olla vahvempi hyödyntämällä Yritystiimiä?

Ota yhteys, niin jutellaan.

search previous next tag category expand menu location phone mail time cart zoom edit close